Lippukunnan päivitetty työnjako

UUTUUS: Tsekkaa johtajakolmikon lempityökalu Pestikortti tästä

Lippukuntien päivitetty työnjako ja sen tuki piiristä otetaan käyttöön vuoden 2017 aikana. Nyt kannattaa siis tutustua pesteihin ja ryhtyä pikkuhiljaa miettimään, miten päivitys olisi hyödyksi omassa lippukunnassa, miten se soveltuu tällä hetkellä käytössä oleviin pesteihin ja miten se kannattaa ottaa käyttöön teillä. Soveltaa saa! Työnjakoa on hyvä miettiä johtajistossa aina silloin tällöin, vaikka homma toimisikin hienosti.  Kannattaa kuitenkin huomioida, että piirin ja SP:n tuki perustuu jatkossa tähän malliin ja näihin pesteihin.

Ilolla toimivia johtajistoja näyttää yhdistävän yksi asia: hommia on jaettu useammalle ihmiselle.

Lippukunnan johtamisen teemat voidaan jakaa kolmeen ryhmään: lippukunnan, ihmisten ja partio-ohjelman toteutumisen johtamiseen. Jako on meille partiolaisille looginen:

  • Lippukunnan, organisaation, hallituksen, viestinnän, rahojen pitää liikkua ja pyöriä.
  • Lippukunnan tekijöillä pitää olla hyvä mieli, kiva paikka tehdä vapaaehtoistyötään ja tukea ja koulutusta tarjolla.
  • Partio-ohjelmaa pitäisi järjestää siten, että jokaisella olisi mahdollisuus osallistua oman ikäkautensa ohjelmaan mahdollisimman laajasti ja laadukkaasti.

Tämän Roihun Parempi Lippukunta -teltalta tutun kolmijaon mukaisesti uudistamme lippukuntapestejä vuoden 2017 aikana.

Nykyiset lippukunnanjohtajan tehtävät jaetaan kolmen pestin kesken seuraavasti:

koko-kolmikko-esittelyssa

Lisäksi otetaan käyttöön uusia pestejä tukemaan näitä lippukunnan tärkeitä johtajia

  • mentorin pesti otetaan käyttöön lippukunnissa lippukunnanjohtajan ja muiden johtajien avuksi.
  • piirissä nykyiset alueohjaajat korvataan valmentajilla, jotka valmentajat jatkossa lippukunnanjohtajan lisäksi myös pestijohtajaa ja ohjelmajohtajaa onnistumaan pestissään.

lpk-tyypit-valmentajat-johtamisalueet

Lue lisää:

  1. Pestit esittelyssä

    1. kolme johtajapestiä lyhyesti
    2. lippukunnanjohtaja
    3. pestijohtaja
    4. ohjelmajohtaja
    5. mentori (tulossa)
    6. Lippukuntapostin liite, jossa pestit esitellään
    7. Lippukuntapostin mukana tulleet kutsukortit pesteihin
    8. Pestikortti kaikille pesteille UUTUUS!
  2. Mitä tämä meidän lippukunnassa siis tarkoittaa?

    1. hallituksen järjestäytyminen
    2. ikäkausijohtajien järjestäytyminen
    3. mitä nyt siis pitäisi tehdä? (mitä nyt teen, mistä löydän ihmiset, onko pakko?)
  3. Mitä tukea saamme jatkossa?

    1. Aluetiimi valmentaa lippukunnanjohtajaa, pestijohtajaa ja ohjelmajohtajaa
  4. Mistä päivityksessä on kyse?

    1. Lippukuntapostin materiaailt: esiteliite  ja liehittelykortit uusiin pesteihin
    2. Mistä kaikki alkoi, miksi lippukuntapestejä haluttiin muuttaa?
  5. Mitä muut ovat tehneet?

    1. Kuokkalan Vetehisissä päivitetyt pestit tulivat tarpeeseen
    2. Mitä miettivät lippukunnanjohtajat?

 

Tallenna