Avainsana-arkisto: uudet aikuiset

Perehdytysretki lippukunnan uusille aikuisille

Pj-teltta, PJ/PK, ROK-kurssi, jamboree, ET-kurssi, SP, piiri ja KO-GI. Kuulostaa hämärälle, kuin salakielelle. Pyydetään vetämään sudareita yhdessä jonkun akelan kanssa. Ohjelmassa on nigerin pystytystä. Apua! Onko olemassa suomi-partio-sanakirjaa?

Tältä ehkä tuntuu, jos on tullut aikuisena partioon. Partiossa kasvaneet, nuorena aloittaneet johtajat tietävät mitä toiminnalla tavoitellaan tai miksi maksetaan leiristä, jolla itse työskentelee vapaaehtoisena. Jos ei ole lapsuuden ja nuoruuden kokemuksia partiosta, voi toiminta tuntua oudolle ja työläälle. Kuinka voi pystyttää puolijoukkueteltan sudenpentujen kanssa, jos ei tiedä mikä on pj-teltta, saati kuinka se pystytetään?

Kun lippukuntaamme tuli uusia aikuisia, päätin järjestää yhteisen kämppäviikonlopun, jossa tutustumme toisiimme ja voimme yhdessä käydä läpi uusien aikuisten epävarmuuksia. Kysyin etukäteen, mitä aikuiset halusivat oppia. Päätiimme opetella ihan peruserätaitoja ja kertoa mitä kaikkea partiossa voi tehdä ja millaisia tapahtumia on tarjolla aikuisille. Esittelin muun muassa aikuisille erityisen hyvin sopivia tapahtumia, kuten Johtajatulet tai K-22 Erätaito 1 kurssi, jossa voi aikuisemmassa seurassa opetella erätaitoja. Kerroin myös partion kansainvälisyydestä sekä keskusjärjestön ja piirin toiminnasta.

Aikuiset ottivat hyvin vastaan perehdytyksen, vaikka opetus tuli meiltä samoajaikäisiltä. Näin sen kuuluukin olla, että aikuiset uskaltavat ottaa mallia nuoremmista ja pitää myös nuoria kokeneita jäseniä samanarvoisina.

Kun uusi aikuinen on houkuteltu mukaan toimintaan, on oleellista aloittaa perehdytys ihan ”partioalkeista”. Uusille johtajille pitää kertoa, mikä on partion idea, mihin me pyrimme ja muistaa opettaa myös niitä käytännön asioita. Mikäli perehdytys ei onnistu heti alussa, voivat ensimmäiset vuodet olla hankalia ja on riski, että homma lopahtaa. Partion pitäisi olla mielekästä myös johtajalle.


Teksti: Alisa Takanen, Sievin Samoojat, ja Suomen Partiolaisten TET-harjoittelija keväällä 2017

Raudanreippaiden vinkit lippukunnan hyvinvointiin

Karkkilan Raudanreippaissa on takana melkoinen alkuvuosi. Aktiivisen rekrytoinnin ja markkinoinnin tuloksena lippukunnassa on aloittanut liuta uusia aikuisia. Lähes kymmenen uutta aikuista on melkoinen lisäresurssi noin 90-henkiselle lippukunnalle.

Kaikkia varmasti kiinnostaa, kuinka tuollainen rekrytointi tehtiin. ”Jäsenmäärän kasvattaminen ja rekrytointi vaatii pitkää pinnaa, kasvua ei tapahdu yhdessä yössä”, Raudanreippaiden lippukunnanjohtaja Hilla Peromaa selittää järkevästi. ”Tärkeimmät rekrytointia edesauttaneet asiat ovat olleet henkilökohtaiset kontaktit, positiivinen näkyvyys paikkakunnalla ja toimivat nettisivut sekä aktiivinen Facebook-sivu”, Peromaa summaa. ”Lisäksi jo pelkästään se, että avattiin kaikki lippukunnan tapahtumat partiolaisten perheille, toi hurjasti lisää osallistujia. Meillä on tapahtunut asennemuutos – tajuttiin kutsua kaikki mukaan”, Peromaa hymyilee.

raudanreippaat3

Raudanreippaiden johtajistoa. Hilla Peromaa kuvassa vasemmalla ja Reetta Kivi aurinkolasien takana.

Pienilläkin viestintäteoilla on suuri merkitys

Puhelut ovat nousseet Raudanreippaissa uuteen arvoon. ”Nykyään tulee hoidettua tosi helposti asioita sähköpostilla tai muuten viestittämällä. Meillä johtajat myös soittelevat toisilleen ja se kyllä lisää huomattavasti aikuisten osallistumisintoa ja aktiivisuutta. On varmaan sanomattakin selvää, että tehokkain viestintä tapahtuu puhumalla”, apulaislippukunnanjohtaja Reetta Kivi toteaa.

”Henkilökohtainen kontaktointi on todella tärkeää, mutta samalla ihan kaikki viestintä on avainasemassa kun puhutaan lippukunnan hyvinvoinnista ja kasvusta”, Kivi pohtii. ”Viestintä on kehittynyt meillä viime vuosina merkittävästi. Viestintään panostetaan niin sisäisesti kuin ulkoisestikin. On lippukunnan kuukausitiedote ja omat sähköpostilistat, ja tasaisin väliajoin juttuja paikallislehdessä.”

raudanreippaat6

Retkellä Ruuhilammilla.

Aikuisten omaa toimintaa ja partiopestejä

Aktiivista viestintää ja avointa näkyvyyttä, mutta mitä muuta? Kuinka aikuiset ovat noin suurella joukolla innostuneet partiosta? ”Olemme panostaneet uusiin aikuisiin tosi paljon ja se on kannattanut. Olemme järjestäneet aikuisten omia retkiä, tehneet heille lippukunnan oman ’terkkuvihkon’ ja kerran kuukaudessa meillä on johtajakahvit vaihtuvalla teemalla”, Kivi kertoo. ”Hauskinta on se, että idea johtajakahveista tuli juurikin eräältä uudelta aikuiselta.”

”Kaikki aikuisten suhteen tehty työ on ollut hyväksi lippukunnalle. Uudet aikuiset ovat tuoneet omat verkostonsa lippukunnan hyödyksi ja aikuisten oma toiminta on tuonut myös muutamia paluumuuttajia takaisin toimintaan”, Raudanreippaiden johtajat hehkuttavat yhteen ääneen.

raudanreippaat5

Tauolla Liesjärven kanoottiretkellä.

Aikuisia on saatu mukaan ja heille on mukavaa toimintaa, mutta miten siitä eteenpäin? ”Joukosta on löytynyt mukavasti vastuunkantajia. On helpompi ryhtyä johonkin partiopestiin, kun ensin on ollut mukana oman ryhmän kanssa jossain mukavassa ja elämyksellisessä puuhassa”, Reetta Kivi valottaa. ”Meillä on ryhmänvetäjille aloiteltu tänä syksynä omaa VIP-toimintaa ja mm. toimintasuunnitelmia tehdään ohjatusti. Näin panostetaan hyvään viikkotoimintaan.”

”Tärkeintä kaikessa on ollut avoimuus. Se, että kaikki kokevat olevansa tervetulleita Raudanreippaisiin. Siitä asenteesta kaikkien lippukuntien kannattaa lähteä liikkeelle”, Hilla Peromaa ja Reetta Kivi vinkkaavat lopuksi.

Raudanreippaiden jäsenmäärä on kasvanut viidessä vuodessa 40 partiolaisella. Huikea kasvuteko!

 


Tämä juttu ilmestyi alun perin Uudenmaan Partiopiirin nettisivuilla.  Jutun kirjoitti Petra Valkonen. Kiitos lainasta!

Kuvat: Raudanreippaiden Facebook-sivu

Partiokoulutus uusien aikuisten innostajana

Uudenmaan Partiopiiriin perustettiin kesällä pitkästä aikaa uusi meripartiolippukunta. Meripartio Porvoon Pookissa aloittaa syyskuussa kolme sudenpenturyhmää ja yksi seikkailijajoukkue. Se on huikea määrä uusia partiolaisia ja luonnollisesti mukaan on tullut myös merkittävä määrä uusia aikuisia.

Lippukunnalle järjestettiinkin heti elokuussa Tervetuloa partioon -kurssi. ”Kurssi koettiin erittäin hyödylliseksi. Viikkotoimintaamme on tulossa mukaan noin viisitoista aikuista ja suurimmalla osalla ei ole partiotaustaa. Kurssilla sai hyvät perustiedot partioliikkeestä ja ikäkausien ohjelmista. Pyysimme myös konkreettisia ohjeita toiminnan suunnitteluun ja viikkokokousten toteutukseen. Uskon että nyt kurssin jälkeen kaikilla on hyvät lähtökohdat suunnitella viikkotoimintaa”, lippukunnanjohtaja Päivi Laine kertoo.

BeFunky Collage_terkku

Tervetuloa partioon -kurssi johdattaa sisälle harrastukseen ja tutuksi tulevat niin partion käsitteet, arvot kuin tavatkin. Terkkukurssin jälkeen on helppo osallistua muihin koulutuksiin, kun partio ei tunnu enää vieraalta ja puheessa vilisevät termit ovat tuttuja.

Terkkukurssilta moni aikuinen sai kipinän osallistua myös muihin koulutuksiin ja lähes jokaisessa syksyn koulutuksessa pääseekin tapaamaan uusia meripartiolaisia. Viikkotoimintaan mukaan tulevat aikuiset ovat ilmoittautuneet akela-sampo -koulutukseen. Seuraava askel onkin sitten partiojohtajakoulutus! Partion koulutusjärjestelmä on kattava ja jokaiseen pestiin valmistaa oma kurssi. Siksi partion aloittaminen aikuisena on mahdollista.

Uuden lippukunnan vauhdikas alku

Meripartio on herättänyt Porvoossa valtavasti kiinnostusta ja asiat ovat rullanneet eteenpäin hurjaa vauhtia. ”Pookin alku on ollut vauhdikas! Saimme heti toiminnan aluksi lahjoituksena oman aluksen ja pääsemme toteuttamaan meripartiotoimintaa. Viikkotoiminnan pääsemme aloittamaan parin viikon kuluttua kolmella sudenpenturyhmällä ja yhdellä seikkailijaryhmällä. Meillä ei ole omaa koloa, joten toiminta alkaa kolmessa eri paikassa: Gammelbackassa, Kevätkummussa ja Hinthaarassa. Usea kokoontumispaikka tuo varmasti haasteita esimerkiksi materiaalien suhteen, mutta toisaalta harrastus on tällä tavoin lähellä useampia partiolaisia. Ja varsinkin kiireisiä äitejä, jotka ovat viikkotoiminnassa mukana!” Laine summaa lippukunnan alkumetrit.

Myös tulevaisuuden suunnitelmat ovat selkeät ja hyvässä vauhdissa. ”Syyskuussa lähdemme purjehtimaan johtajiston kanssa ja lisäksi järjestämme 11.9. toiminnan aloitustapahtuman koko lippukunnalle. Pyrimme järjestämään saariretken, mutta aikataulu on tiukka ja jos saariretki ei onnistu, järjestämme tapahtuman Porvoon jokirannassa. Huivin ja huivimerkin suunnittelu on loppusuoralla, ja lisäksi tekeillä on kotisivut”, Laine kuvailee lippukunnan selkeitä suunnitelmia.


Kurssi-ilmoittautuminen piireissä on käynnissä. Löydät oman piirisi Terkkukurssit piirin nettisivuilta.

Tekstin on kirjoittanut Petra Valkonen, se ilmestyi alun perin Uudenmaan Partiopiirin nettisivuilla.

Kuva: Mari Sundell

Tallenna