Avainsana-arkisto: ryhmien täydentäminen

Lippukuntien treenivinkki nro 28 – nyt täydennetään ryhmät

Lippukunnan tulevaisuuden hyvinvointiin liittyy isosti se, miten paljon uusia jäseniä tulee vuosittain sisään. Tähän kannattaa siis paneutua. Elokuiseen uusien jäsenten tulvaan olemme lippukunnissa jo tottuneita, mutta myös muut ajat kannattaa käyttää aktiivisesti siihen, että uusia tyyppejä saadaan mukaan. Samoin toiminnan järjestäminen on kivempaa, kun ryhmissä on tarpeeksi tyyppejä mielekkään toiminnan järjestämiseksi.

Käärikää siis hihat ja ryhmät täyteen! Tätä kannattaa tehdä jatkuvasti ja koko ajan. Silloin tarvitse rykäistä suunnattomia rekrykamppiksia kovinkaan usein. Vähän kuin siivoaminen. Jos ylläpidät siisteyttä, pääset siivoamisessa helpommalla. Ja vanha salaisuus pätee yhä: ihmiset tulevat mukaan, kun heitä pyytää.

Toisin kuin ehkä ensin luulet, aika harva ryhmä on oikeasti täynnä. Toki niitäkin on, jotka oikeasti ovat. Eikä jäsenmäärää pidä kasvattaa johtajien pinnan tai lasten turvallisuuden kustannuksella.

Pienet ikäkaudet

Varsinkin sudari-ikäisten harrastuksesta päättää yleensä vielä vanhempi tai huoltaja. Siksi onkin hyvä puhutella paitsi lasta, myös hänen vanhempaansa kun kertoo, miten siisti harrastus partio on. Vaikka näin:

  1. Kysy paikalliselta koululta saatteko tulla pitämään partiopäivän tai -tunnin. Tiedustele samalla mahdollisuutta laitta Vilman kautta tai paperiflaikkuna viestiä vanhemmille siitä, että partioon mahtuu mukaan. Huippumahdollisuus on myös, jos pääsette mukaan vaikkapa ekaluokkalaisten vanhempainiltaan. Muistakaa samalla aikuisrekry!
  2. Tehkää lippukuntalehteen etusivun juttu siitä, että toimintaan pääsee mukaan. Kysykää saatteko laittaa lehteä jakoon paikallisella ostarilla ja kirjastossa. Tai lasten mukana koteihin koulun kautta.
  3. Sudenpentujen ja seikkalijoiden ryhmissä ystäväkokouksen pitäminen on aina hyvä idea! Askarrellaan kutsukortit ja kutsutaan kaveri mukaan kokoukseen tai miksei johonkin tapahtumaan. Jos aikuisille on tarvetta, kantsii kutsua samalla vanhemmat! Ystäväkokouksen voi pitää ihan melkein tavallisena kokouksena, alkuleikit ja iltapiirit, ja väliin toiminnallinen osuus päivän teeman mukaisesti. Toki kannattaa kiinnittää huomio siihen, että johtaja kertoo koko ajan tarkasti mitä tehdään ja miksi, ja siihen, että käytetyt menetelmät edistävät yhteistyötä, ryhmäytymistä ja auttava ujompiakin mukaan ilman nolostelua. Materiaalipankista löydät esimerkiksi tämän kutsukorttipohjan, jota voit käyttää, jos askartelu ei napostele.

Isommat ikäkaudet:

Tarpojilla, samoajilla ja vaeltajillakin toimii rekryssä parhaiten se, kun ryhmän jäsenet pyytävät kaverit mukaan juuri siihen, mikä heistä itsestäänkin on partiossa siisteintä. Huomioikaa siis ikäkausitoimintaa suunnitellessa miettiä jo etukäteen, mihin juttuihin erityisesti (koska aina kantsii!) kutsutte kaverit mukaan ja varautua siihen. On kyseessä sitten oma retki, koko ikäkauden tapahtuma, piirin tai valtakunnallinen ikäkausitapahtuma tai vaikka purjehdus- tai vaellusreissu. Pitäkää kivaa, ja näyttäkää kavereille, mitä partio parhaimmillaan on!

Kun kaverit on ensin marinoitu siistillä partiotapahtumalla, on tokalla kerralla mukaan tuleminen jo paljon helpompaa. Sen jälkeen kalat ovatkin jo koukussa :).

Johtajisto

Johtajiston kanssa voit käyttää viime viikon treenivinkin menetelmiä, joista löytyy vaihtoehdot kymmenen minuutin, puolen tunnin tai isompaan rekrykamppikseen.


 

Jos meinaa lannistaa, tässä inspiraatioksi parit onnistumistarinat:

Kuinka yksi fb-viesti toi lippukunnalle 20 uutta johtajaa

Yksinkertainen on kaunista – onnistumistarinoita lippukunnista

Lippukuntien treenivinkki nro 26 – varmista syksyn syöksyvirtaus

Kevät vasta alkoi, mutta nytpä ajatellaan ihan hetki syksyä! Alkusyksy on nimittäin partion aloittamisen kulta-aikaa. Jäsenmäärän kasvua tutkittaessa (Kiilunen) huomattiin, että lippukunnan tulevaisuuden hyvinvointia parhaiten ennutava luku on vuosittain sisäänotettujen, uusien jäsenten määrä. Sillä, miten uutterasti jaksatte nähdä vaivaa uusien ryhmien perustamiseksi ja vanhojen täydentämiseksi, on isosti merkitystä sen kannalta, onko teidän lippukunnassa tulevaisuudessa mukavan iso määrä johtajistoa hommia jakamassa.

Miettikää siis seuraavassa johtajaneuvostossa tai hallituksen kokouksessa hetki näitä:

1. Mitä ryhmiä meillä toimii tällä hetkellä?

  • Ovatko kaikki ikäkaudet edustettuina?

2. Mitkä ryhmät jatkavat syksyllä?

  • Paljonko ryhmissä on jäseniä?
  • Mihin ryhmiin mahtuu uusia jäseniä?

3. Montako ryhmää kololle mahtuu viikottain kokoustamaan?

  • Jos kololle ei mahdu enempää ryhmiä, voisiko lippukunta saada lisätilaa? Kysy ekana oman alueen seurakunnalta, josko heiltä liikenisi tila yhdeksi tai kahdeksi illaksi viikossa. Uuden tilan hankintaan saat lisäapua omalta piiritoimistolta.

4. Mitä uusia ryhmiä perustamme syksyllä?

  • Onko uusille ryhmille jo johtajat? Löytyvätkö he omasta takaa? Jos kyllä: hienoa!
  • Jos ei: tsekkaa ensi viikon treenivinkki sekä tämän blogin aikuisrekry-tägätyt tekstit.

Älkää olko vaatimattomia! Merkitkää rohkeasti muistiin täydennettävät ryhmät, oikeasti aika harva ryhmä on täynnä. Vinkkejä ryhmien täydentämiseen on tulossa tähänkin blogiin. Merkitkää nyt jo toimintasuunnitelmaan se viikko, jolloin jokainen tuo kaverin partioon. Aivan erityistä huomiota kannattaa kiinnittää sudenpentujen sisäänottoon. Tämän takia.

***

Kuva Timo Vehviläinen