Avainsana-arkisto: ikäkaudet

Tarppojen suunnittelupohjat parantavat vartion toiminnan laatua

Tarpojaohjelman puolivuotiskausien eli tarppojen suunnittelun avuksi on tehty valmiit suunnittelupohjat, joissa on valmiina kunkin tarpon pakolliset aktiviteetit. Jokaisesta kasvatustavoitteen suhteesta tehdään vähintään yksi aktiviteetti ja nämä vartio valitsee ja kirjaa lomakkeeseen yhdessä tarpon alussa pitämässään suuntauskokouksessa. Lomakkeella on oma kohtansa johtamis- tai vastuutehtävälle, jonka tarpojat tekevät yksin tai yhdessä kaverin kanssa. Majakka on koko vartiolle yhteinen ja se tehdään tarpon lopuksi, kun on ensin harjoiteltu sitä varten tarvittavia taitoja. Sitä mitä pausseja tarpon aikana tehdään, ei tarvitse suunnitella suuntauksen aikana. Luotsi valitsee tarppoon tai tarpojavartion tarpeisiin sopivat paussit yhdessä vartionjohtajan kanssa. Vartio voi kuitenkin toivoa luotsilta tietyn osa-alueen pausseja ja tieto voidaan kirjata yhdessä lomakkeelle.

Jokaiselle tarpojalle tulostetaan oma suunnittelupohja, jonka tämä täyttää itse. Tarjolla on myös sähköisesti täytettävä ja tallennettava PDF-lomake. Yhden lomakkeen voi täyttää myös yhteiseksi ja laittaa vaikka kolon seinälle näkyville.

Koko tarpojaohjelman sisällön ja aktiviteettien nimet näkee aktiviteettilistasta. Kaksipuolisessa lomakkeessa on myös lisätarpot niille, jotka tekevät pidemmän kuin kaksivuotisen tarpojaikäkauden. Myös Tervetuloa tarpojaksi ja Tervemenoa samoajaksi -vaiheiden aktiviteetit on lueteltu.

Tarpon suunnittelupohjan avulla vartion yhteiset suunnitelmat tulee tehtyä tarkemmin. Aktiviteettien kohdalle voi kirjoittaa päivämääriä tai muita suunnitelmia siitä missä, milloin ja miten aktiviteetti toteutetaan. Tarpojan sitoutumista vartion toimintaan auttaa se, että hän hahmottaa puoli vuotta eteenpäin mitä partiossa ollaan tekemässä. Tarpon lopuksi onnistuneen majakan jälkeen on hyvä fiilis lähteä suunnittelemaan seuraavaa tarppoa.

Tarpojaohjelman paperiversiot ovat saapuneet kauppoihin. Merkkejä odotellaan vielä elo-syyskuun vaihteeseen saakka. Uusi merkki on saman kokoinen kuin vanha ja näppärä ompelija pystyy kyllä yhdistämään uusia ja vanhoja tarppomerkkejä aloitusmerkin ympärille ja se on täysin sallittua.

Tallenna