Arkistot kuukauden mukaan: elokuu 2018

Olen luotsi. Mitä minun pitääkään siis tehdä?

Ensiksi onnittelut – olet vallan mainion pestin kantaja. Luotsina pääset mukaan moniin seikkailuihin, olethan mukana nuorten ja nuorten aikuisten menossa. Pääset parhaimmillaan toimimaan nuoren idolina, esikuvana. Joskus tulee vastaan nuoren elämässä hetkiä, kun elämä murjoo ja pienetkin asiat kiukuttavat. Näissä tilanteissa, kun luotsina pääsee auttamaan nuorta, voi pienen hetken todeta olevansa supersankari.

Pesti antaa paljon. Luotsina kokemus nuorten kohtaamisesta ja heidän elämästään karttuu. Miten nuoret johtavat – miten nuoria johdetaan? Miten nuorta ohjataan, jotta hän löytäisi paikkansa maailmasta? Luotsi on suorastaan strateginen kasvattaja – onhan meillä kasvatustavoitteet ja ohjelma – luotsin tehtävänä on varmistaa, että nuori saa toteuttaa partiokasvatuksen mukaista toimintaa. Ja parasta kaikessa on toki nuoret, energiset ja elämäniloa täynnä olevat nuoret.

Luotsin pari aivan tärkeintä tehtävää on siis tukea nuorta hänen elämänsä menossa sekä varmistaa, että hän saa tehdä partiokasvatuksen mukaista toimintaa. Luotsina tarvitset siis isot korvat ja silmät, jotta pystyt tarkastelemaan ympärillä olevaa maailmaa sekä suun, jonka osaat aukaista aina tarvittaessa.

Lisäksi luotsin tehtävänä on luoda mahdollisuuksia tavoitteelliselle toiminnalle samalla antaen tilaa itsenäiseen tekemiseen. Turvallisen ympäristön luominen ja positiivinen aikuisen esikuvana toimiminen on tärkeää nuoren kasvun kannalta.

Mitä kaikkea tarkalleen luotsina täytyykään tehdä ja mitä se oikeasti tarkoittaa? Pestin ymmärtämiseksi olemme julkaisseet Pestikortit. Ne sisältävät tietoa luotsin tehtävästä sekä kasvatustavoitteista. Pestikortti on tarkoitettu avaamaan luotsin tehtävää useasta näkökulmasta. Eikä ole myöskään tarkoitus, että pestiä aloittaessa osaat kaiken mitä kortissa lukee – partiossa myös aikuinen voi oppia ja kokeilla uutta.

Mitä pestikortista sitten löytyy?

Pestikortista löytyy jokaisen ikäkauden luotsin perustehtävät, jotka nousevat partio-ohjelman erikoispiirteistä. Tarpojaluotsilla puhutaan tarpojien johtamisharjoituksista, samoajaluotsilla ROKista ja vaeltajaluotsilla projektinhallinnasta.

Kortin etupuolelta löydät neljä osa-aluetta, joiden parissa luotsina pääsee toimimaan. Omien luotsattavien tunteminen ja ryhmäytyminen on ensimmäisiä luotsin tehtäviä. Olemme antaneet muutamia vinkkejä ryhmäytymisen ja tutustumisen avuksi. Nuorten elämä voi poiketa paljonkin luotsin elämästä, vaikka luotsi onkin ollut nuori voi maailma olla liikkunut jo hurjasti eteenpäin. Siispä kortissa annamme ohjeita miten nuorten kanssa voi toimia yhdessä, ja miten omalla toiminnallani edesauta nuoren partiotaivalta. Partio-ohjelma tuntemus ja partiokasvatuksen ymmärrys on oleellisessa osassa luotsina toimimista. Loppujen lopuksi luotsi vastaa siitä, että partio-ohjelmaa toteutetaan ja nuori saa ohjausta partiotaipaleellaan.

Lisäksi pestikortista löytyy toiselta puolelta ikäkauden kasvatustavoitteet sekä luotsin reflektointityökalu. Listauksen avulla, voit pohtia omalta osaltasi kuinka valmis olet kussakin kohdassa ja mitä taitoja olisi hyvä vielä prepata. Jos turvallisuusohjeet ovat sinulle jo hyvin tutut, voit todeta hallitsevasi taidon. Jos sinulla on vielä harjoiteltavaa esimerkiksi retkeilytaidoissa, voit merkitä opettelevasi niitä.

Miten voin hyödyntää pestikorttia?

  • Tsekkaa luotsin pestikortti, käy sitä pestaajasi kanssa lävitse – onko siellä asioita, jotka vaikuttavat jo tutuilta, entä asioita joita olisi hyvä prepata?
  • Katsokaa luotsattavien nuorten kanssa pestikorttia. Kun he oppivat tietämään millaisia asioita sinä tulet tekemään, he uskaltavat toimia kanssasi.
  • Käytä pestikorttia oman toimintasi tukena. Huomaatko, että jokin osa-alue on jäänyt vähän vähemmälle? Olisiko tarpeen panostaa sen toteutumiseen vaikka seuraavan kuukauden aikana?

Löydät