Vuodenvaihteesta vauhtia aikuisrekryyn

Huolehdi siitä, että partio alkaa elokuun lisäksi myös tammikuussa! Tammikuussa on helppo täydentää olemassaolevia ryhmiä ja perustaa uusia, kun koulunaloitushässäkkää ei ole ja lippukunnan muu toiminta pyörii jo sujuvammin kuin alkukaudesta. Todennäköisesti tarvitaan pari uutta käsiparia johtajiston tueksi.

Ota siis aikuisrekrysilmä käteen, ja:

  • Syksyllä aloittaneiden ryhmien vanhemmat alkavat päästä kärryille partiosta. Muistuta johtajia, että heihin on hyvä vähän tutustua, kutsua mukaan, kertoa mitä ryhmässä tehdään, ja, että vanhempien apua tarvitaan. Muistuta pyytämään apua selkeisiin, konkreettisiin juttuihin, kuten retkelle käsipareiksi, ea-kokoukseen uhreiksi tai saattajiksi kisoihin.
  • Huomaa, että vanhemmat kannattaa kutsua mukaan joulujuhlaan ja/tai muihin talven kinkereihin, ja kertoa siellä myös niistä mahdollisuuksista ja hauskanpidoista, joita heille on partiossa tarjolla.
  • Alkuvuoden aloittavien ryhmien sekä vajailla resursseilla toimivien ryhmien johtajatäydennystä kannattaa miettiä nyt. Tsekkaa esimerkiksi nämä materiaalipankissa sijaitsevat valmiit aikuisrekryn materiaalit lippukunnan somessa jaettavaksi. Muista kuitenkin, että hienoinkaan somejakokuva ei korvaa sitä, että ihmistä pyydetään mukaan.
  • Varaa tässä vaiheessa jo alkuvuoteen perehdytysilta uusille aikuisille!

Ohjeita ja vinkkejä aikuisrekryyn löydät lippukuntasivulta (sekä tietysti tästä blogista).

 

Tallenna

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *