Sudenpennun jäljet -kirja on uudistunut

Uudistettu Sudenpennun jäljet -kirja tulee kauppoihin elokuussa. Vanhaa kirjaa myydään halukkaille niin kauan, kun varastoa riittää. Kirjan hinta on 4,50 € ja sen voi ostaa Scandinavian Outdoor -verkkokaupasta (Varmista, että kyseessä on uusi painos!) tai myymälöistä.

sudenpennun jäljet kansi

Sudenpennun jäljet -kirja kattaa koko kolmivuotisen sudenpentuikäkauden. Tehdyt jäljet ja aktiviteetit on helppo merkitä kirjaan ja seurata partiopolun etenemistä. Kirjan tehtäviä voi tehdä joko kotona tai yhdessä oman lauman kanssa. Sudenpennun jäljet -kirjaan voi myös koota sudenpentuikäkauden parhaat retki- ja tapahtumamuistot omille sivuilleen.

Akelalle kirja on oivallinen tietolähde sudenpennun partio-ohjelmasta. Partion kasvatustavoitteet tunteva ja partiomenetelmää hyödyntävä aikuinen pystyy tarjoamaan lapsille monipuolista harrastustoimintaa, jonka tarkoituksena on tukea ihmisen kasvua ottaen huomioon ihmisen kehitysvaiheet ja yksilölliset ominaispiirteet. Piirit järjestävät akela-koulutusta, jossa opitaan lauman johtamiseen tarvittavat taidot.

Uudistettu kirja houkuttelee sudenpentuikäistä jatkamaan aloitettua partiotaivaltaan, sillä saadut merkit ja tulevat jännittävät aktiviteetit ovat kirjassa koko ajan nähtävillä. Uusille sudenpennuille kirja kannattaa ottaa heti käyttöön.

Muistin virkistykseksi vielä perustiedot sudenpentujen ohjelmasta:

Sudenpennut aktiviteetit ovat nimeltään jälkiä, jotka koostuvat askeleista. Jälki koostuu muutamasta pakollisesta askeleesta ja vähintään kahdesta vapaavalintaisesta askeleesta. Sudenpennut valitsevat valinnaiset askeleet yhdessä akelan kanssa. Toimintavuoden aikana tehdään noin 6 – 10 jälkeä. Kun jälki on tehty kokonaan, sudenpentu saa kankaisen jälkimerkin paitaansa ommeltavaksi.

Sudenpennut kokoontuvat viikoittain laumailtoihin sekä käyvät retkillä. Sudenpennut käyvät myös muissa partiotapahtumissa kuten kesäleirillä, piirin sudenpentutapahtumissa tai sudenpentujen partiotaitokilpailuissa.

Artikkelikuva: Jura Nurminen

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *