Arkistot kuukauden mukaan: huhtikuu 2016

Lippukuntien treenivinkki nro 33 – Partioviikosta ilo irti!

Partioviikko on paras viikko, ja sitä se on myöskin lippukunnan elinvoiman kannalta! Viikko on täynnä partiotapahtumia ja pop up koloja ja paikkoja, joissa partio näkyy. Partioviikko.fi-sivulta näet, mitä kaikkea tapahtuu eri paikkakunnilla!

1. Ens kerralla vielä paremmin

Kerää ylös kaikki idikset, joita saat siitä, mitä muut teki tänä vuonna tai mitä itse keksitte, kun istuitte paistamassa makkaraa asuinalueen väelle ja joku tokaisee ”vitsi ois pitänyt hei ottaa naapurilippukuntienkin yhteystiedot tähän esille!”. Talleta idikset sellaiseen paikkaan, jossa löydät ne varmasti siinä vaiheessa, kun ensi vuoden partioviikon juttuja suunnitellaan. Itse käytän sähköisen kalenterin merkintöjä, post it lappuja näytön reunassa ja vaihtelevia muistilappuaplikaatioita.

2. Pyydä mukaan

Partioviikolla tapaat paljon lapsia, nuoria ja aikuisia jotka katselevat  teidän touhuja. Käy rohkeasti juttusille! kerro keitä te olette ja mitä te teette. Jos ihminen kiinnostuu, eikä pakene korvat luimussa, kerro, että hän on tervetullut mukaan. Kerro ihan konkreettisesti mihin pääsee mukaan ja milloin (jep, sopikaa etukäteen, ainakin se, mihin aikuiset on helppo kutsua mukaan). Nappaa taskustasi sinne varaamasi lippukunnan käyntikortti, jotta ihmiselle jää jälki toivota tervetulleeksi. Jos mahdollista, laita itsellesi ylös kenen kanssa juttelit ja pyydä yhteystiedot. Muista myös huomioida ne vanhemmat, jotka pudottavat lapsensa partioviikon ohjelmiin.

3. Nauti

Jos pääset osallistumaan siistiin partiotapahtumaan tai tekemään sellaista partiokavereiden kanssa, muista nauttia! Ei se mitään, jos jokainen yksityiskohta ei täsmää, tai sateen uhka leijuu taivaalla. Katso ympärillesi, huomaa mikä onni on olla partiossa ja nauti täysin rinnoin. Ja koska olet pelimies/-nainen, nappaa kuva, ja jaa fiiliksesi myös somessa häsällä #partioscout.

Ja hei, vaihda säkin partiokuva profiilikuvaksi!

 

Aikuisten treenivinkki numero 33 – Tempauksia, tapahtumia ja tutustumista Partioviikkolla

Partioviikkoa vietetään vuosittain sillä viikolla, mille Pyhän Yrjön päivä (23.4.) osuu. Partioviikolla on tarkoitus näkyä ja näyttää. Näytämme mitä kaikkea teemme ja näytämme myös ylpeydellä olevamme partiolaisia ja samalla lisäämme partion näkyvyyttä yhteiskunnassa. Partioviikolla järjestetään myös erilaisia omia juhlallisuuksia, joissa saatetaan jakaa ansiomerkkejä tai vaikkapa pitää lupauksenantotilaisuuksia. Lue lisää.

Pyhä Yrjö on usean valtion (mm. Englannin, Georgian, Kanadan, Latvian, Konstantinopolin, Genovan, Saksan, Kreikan, Maltan, Palestiinan ja Venetsian) lisäksi myös partiolaisten suojeluspyhimys. Hän on siis partiolaisten tavoin hyvin ehtiväinen. Suojeluspyhimyksensä tavoin partiolaisenkin pitäisi tehdä ainakin yksi hyvä työ päivässä. (”Kun nouset aamulla, muista että sinun on suoritettava hyvä työ jollekin sinä päivänä. Tee solmu nenäliinaasi tai huiviisi muistuttamaan tästä velvollisuudestasi”. Tästä on saanut alkunsa vieläkin joissain lippukunnissa oleva tapa solmia pieni solmu huivin päähän).

Pyhän Yrjön (tai Yrjänän) legenda B-P:n kertomana

”Pyhä Yrjänä syntyi Kappadokiassa Herran vuonna 303. Seitsentoistavuotiaana hän pestautui ratsuväen sotilaaksi, ja pian hänet tunnettiin urheudestaan.

Kerran hän tuli Selem-nimiseen kaupunkiin, jonka lähettyvillä eli lohikäärme. Sille oli joka päivä syötettävä yksi kaupungin asukkaista, joiden kohtalon arpa ratkaisi. Sinä päivänä, jolloin Pyhä Yrjänä tuli kaupunkiin, arpa oli langennut kuninkaan tyttären, Cleolindan, osalle. Pyhä Yrjänä päätti, ettei prinsessa saisi kuolla, ja niin hän hyökkäsi läheisessä suossa makaavan lohikäärmeen kimppuun ja tappoi sen.

Pyhä Yrjänä oli juuri sellainen kuin partiolaisen tulisi olla: Kun häntä kohtasi vaikeus tai vaara, miten suuri tahansa, vaikkapa lohikäärmeenkin muodossa, hän ei koettanut paeta sitä peläten, vaan hyökkäsi sen kimppuun omin ja hevosensa voimin. Vaikka hän oli huonosti aseistettu tämän kaltaista ottelua varten, hänellähän oli vain keihäs, hän kuitenkin kävi siihen, teki parhaansa ja lopulta onnistui voittamaan taistelun, mihin kukaan ei ollut uskaltanut ryhtyä.

Juuri tällä tavalla partiolaisen olisi suhtauduttava vaikeuksiin tai vaaraan, olkoot ne miten suuria tai pelottavia tahansa tai olkoon hän miten huonosti varustettu tahansa. Hänen on käytävä niiden kimppuun rohkeasti ja luottavaisesti käyttäen kaikki voimansa voittaakseen ne. On olemassa mahdollisuus, että hän onnistuu. Pyhän Yrjänän päivä on huhtikuun 23. Sinä päivänä kaikki kunnon partiolaiset ajattelevat erityisesti partiolupaustaan ja partiolakiaan.”

Pyhän Yrjön tarinaa kerrotaan monilla eri tavoin:

Partioviikon treenivinkki on vähän erilainen

Mieti, mitä partio ja partiolupaus sinulle merkitsevät. Miksi olet lähtenyt mukaan ja mitä tavoitteita sinulla partiossa on. Tavoitteiden ei tarvitse olla mitään suurta eikä partion merkitykseenkään mitään suoranaista oikeaa vastausta ole. Nämä ovat kuitenkin asioita joita aina silloin tällöin on hyvä pysähtyä miettimään.

Osallistu Partioviikolla mahdollisuuksiesi mukaan lippukuntasi ja piirisi omiin tapahtumiin, tee ainakin yksi hyvä työ päivässä (se voi olla kuinka pieni tahansa, pienikin hyvä työ opettaa itseä ja pian tajuat tekeväsi sellaisia ihan huomaamatta). Luovuta verta (jos voit). Laita partiohuivi kaulaasi töihin ainakin yhtenä työpäivänä, voit olla varma että pääset kertomaan partiosta muillekin ilman pakottamista.

Partioviikon tapahtumia löydät täältä: www.partioviikko.fi

Kirjoittaja: Jura Nurminen, Kasvatusvaliokunnan jäsen

Puku- ja merkkiohje – vielä ehtii viikonlopun tapahtumiin!

Nyt kelpaa paraatissa paistatella, sillä puku- ja merkkiohjeet on päivitetty. Myös partiomekon käyttäjille löytyy nyt ohje merkkien kiinnitykseen. Tsekkaa uudet ohjeet partion sivulta.

Lippukuntien treenivinkki nro 32 – Näytä muillekin miten kivaa partiossa on!

Pakko aloittaa latteudella, sillä kuva todellakin kertoo enemmän kuin tuhat sanaa. Lippukunnassa jokaisen johtajan kannattaa siis käyttää somen voima partion hyödyksi. Näyttäkää muillekin, miten siistiä teillä on partiossa! Monelle partiota tuntemattomalle mielikuva partiosta saattaa koostua pönöttävistä tai solmujensa äärellä kyhjöttävistä tyypeistä, jotka eivät tee mitään järkevää – saati hauskaa. On aika romuttaa vanhentuneet käsitykset ja näyttää kaikille mitä partiossa oikeasti tehdään.

Melontaa-juha-nurmi

Kun nyt viikonloppuna menet retkelle, kokoukseen, semmaan, kämpälle tai muuhun partioreissuun, nappaa kuva! Jaa kuva somessa häsällä #partioscout ja kerro vähän mistä on kyse.

Hanna-Suomi

Kuvatessasi ota huomioon:

  • Partiossa ei ole vain sudenpentuikäisiä lapsia, vaan eri ikäisiä ja erilaisia ihmisiä. Kuvaa monipuolisesti, ole rohkea!
  • Partio on muutakin kuin leirejä, luontoa, metsää, solmuja ja laulua nuotion äärellä.
    Kuvaa muutakin, ole luova! Huomioi kuitenkin, että sisällä kököttäminen näyttää äkkiä tylsältä, jos et kiinnitä kuvaukseen huomiota.
  • Partio on hauskaa, aktiivista ja innostavaa. Anna sen näkyä!
  • Kuvaa mieluummin iloisia, yhdessä tekeviä ihmisiä ja toiminnallisia hetkiä, kuin yksin surkeana kyhjöttäjiä.

RW_MikkoRoininen

Jos ja kun kuvassa on ihmisiä

  • Pyydä kuvien kohteelta aina lupa julkaisuun
  • Lapsia kuvatessa huomioi, että vanhemmilta pitää varmistaa, että lapsen kuvia saa käyttää. Selvitä oman ryhmäsi osalta, jos jollain lapsella on kuvauskielto. Tapahtumia tehdessä kannattaa jo ilmolapussa kertoa, miten toimia, jos tahtoo kieltää lapsensa kuvaamisen, esimerkiksi niin, että vanhempi laittaa tapahtumanjohtajalle sähköpostia. Tapahtumassa kuvauskiellossa olevat lapset kannattaa merkitä huivistaan heijastimella, joka ikävästi pilaa kuvat, joissa lapsi esiintyy.

Inspiraatiota kannattaa hakea vierailemalla muiden lippukuntien Facebook- ja Instagram -tileillä. Suosittelen! #partioscout

Johtajatulet_Otto_Virtanen-552



Kuvat:

  1. Tyypit roikkumassa kuivausnarulta -SP:n kuva-arkistosta
  2. Melontaa – Juha Nurmi
  3. Sudareita – Hanna Suomi
  4. Siltaa ylittämässä – Mikko Roininen
  5. Nuotiolla – Otto Virtanen

Aikuisten treenivinkki numero 32 – Partioviikko

Tällä viikolla tutustutaan tulevaan Partioviikkoon

Partioviikko on vuosittainen tapahtumaviikko Pyhän Yrjönpäivän tienoilla. Tänä vuonna viikko vietetään 18–24.4, ja silloin partiolaiset näkyvät ja kuuluvat tavallista enemmän kaikelle kansalle. Viikolla monet lippukunnat järjestävät näkyvää ohjelmaa, esimerkiksi kilpailuja ja juhlia. 

Suosittua on myös viedä lippukunnan toiminta keskuksiin, niin sanotusti pop up -koloihin. Siinä pidetään mm. kokouksia mihin ohikulkijat voivat osallistua hetkeksi tai pidemmäksi aikaa. Tämä on oiva mahdollisuus tutustua itse viikkotoimintaan, mihin ei välttämättä muuten tutustu. Käy ihmeessä tutustumassa ja ota kaveri mukaan.

Tapahtuman järjestäminen yleisellä paikalla on iso asia lippukunnalle. Siinä on myös iso kasvatuksellinen ajatus, kun annetaan lapsille ja nuorille mahdollisuus kertoa harrastuksestaan ventovieraille, turvallisessa ympäristössä. 

Pidä silmät auki paikkakunnallasi, koska saatat kohdata partiolaisia julkisilla paikoilla. Käy ihmeessä juttelemassa partiolaisten kanssa ja anna heidän itse kertoa mitä on niin hienoa harrastuksessaan. 

Tapahtumalistan löydät osoitteesta www.partioviikko.fi. Seuraa myös paikallislehtiä ja sosiaalisen median mainoksia. Kerro toki minkälaisen kuvan sait partiosta! Meille partiolaisille se on ihan selvää, mutta ulkopuolisen silmissä kuva saattaa olla aivan eri.

Teksti: Maya Hänninen, aikuisryhmän puheenjohtaja