19. Minulla on mahdollisuus tasapainottaa partio ja muu elämä

Jos haluatte kehittää tätä osa-aluetta, miettikää esimerkiksi näitä:

Tietyt yhdessä sovitus pelisäännöt voivat auttaa ennakoimaan tilanteita lippukunnassa.

  • Kaikkea ei aina voi ennakoida, mutta kaikkien tulisi kuitenkin luvata vain sen mitä aikovatkin tehdä. Useimmiten monet isot asiat ovat ennakoitavissa ja lippukunnan toiminnan tulee joustaa sen mukaisesti partiopesteissä ja vuosisuunnitelmissa. Mikäli tiedostat, että tuleva vuosi on haasteellinen itsesi tai jonkun muun kohdalla tulisi partiossa olla aina parijohtajuus mahdollista tai aikuinen tuki, joka voi tarvittaessa ottaa kopin sovituista tehtävistä.
  • Lippukunnan kannalta pestijärjestelmä ja johtajaresurssien suunnittelun tulisi olla aina askeleen edellä ja tiedostaa oman johtajiston tilanne vähintään vuotta eteenpäin (kirjoitukset, inttiin lähtijät yms). Viisautta on tuolloin antaa sopivan kokoisia tehtäviä, jolloin into palata lippukuntaan on entistä isompi. Aina ei kannata olla yltiöpositiivinen, vaan nostaa kissa pöydälle ja miettiä yhdessä miten jokin ajanjakso hallitaan, mikäli lähes kaikilla on tulossa kirjoitukset tai lapsi.
  • Aina tulee jotain – vain muutos on ihmisen elämässä pysyvää! Ulkomaanvaihto, partioväsähdys, lapsi tai joskus jopa rakkaus saattaa haitata partiointoa isosti. Se on ihan ok. On kuitenkin hyvä lippukunnassa sopia pelisäännöistä. On myös hyvä puhua asioista niiden oikeilla nimillä ja kertoa muille, mistä on kyse – on eri asia pyytää aidosti apua tai vähentää lupautumaansa pestiin liittyviä tehtäviä tai kokouksia, kun tulee elämänmuutoksia. Ei ole kuitenkaan reilua jättää hommia toistuvasti tekemättä, ja jättää muut hätään viime tipassa.

Lippukunnan johtajien kannalta tärkeää on koittaa pysyä kärryillä siitä, mitä kelläkin on elämässään tulossa, ja katsoa, että pesti joustaa tarvittaessa. Tärkeää on erottaa ne asiat, joilla ei ole niin väliä. Jos yhtenä vuonna ei tule puurojuhlaa tai jos yhtenä vuonna ei tehdä kirjanpitoa.

 

Ajanhallintaa ja työkaluja:

  1. Pestin sopivat mittasuhteet:

Lupaa se, mikä aidosti on mahdollista ja opettele sanomaan ei. Katso, että aikataulusi on järkevä ja että sinulle jää riittävästi aikaa muuhun tarvittavaan elämäntilanteesi mukaan. Liian kireän aikataulun riskinä on uupuminen tai se, että alamme vetkutella ja saamme aikaan hyvin vähän, koska tavoitteet ja lupaukset ovat olleet ihan tähtitieteelliset.

  1. Palkitseminen ja kiittäminen:

Mieti, miten voisit palkita itseäsi, ryhmääsi ja muita läheisiä johtajia. Partiossakin voi aivan hyvin sopia, että onnistuneen vartion kokouksen jälkeen mennään aina kavereiden kanssa kahville tai vanhempainillan jälkeen lippukunta tarjoaa pizzat johtajistolle. Itseään saa kiittää ja muista tehdä se myös muille. Muista kiittää lyhyellä aikajänteellä kun olet kiitollinen jostain, ja pidemmällä aikavälillä perinteitä noudattaen erilaisissa tilaisuuksissa myös muiden kuullen sekä ansiomerkein.

  1. Priorisointi:

Tee tehtävälistoja, jaa tehtäviä ja priorisoi omat tehtäväsi. Aloita tärkeimmistä ja sellaisista asioista, jotka vaikuttavat isosti muidenkin tehtäviin lippukunnassa. Lippukunnan vuosikello ja johtajakaverit yhdessä ovat parhaita tyyppejä tähän kalenterijumppaan. Ennakointi on tältäkin osalta nokkelaa: koeviikoille priorisoidaan vain yksi kokousilta, retket on silloin kun koulussa tai töissäkin on rauhallisempaa tai jos perheen kanssa on tiedossa kiireitä kannattaa keskittyä partiossa vain olennaiseen ja jättää isommat projektit väljemmille vesille.

  1. Joustavuus:

Varaa itsellesi aikaa myös yllättäviin asioihin etenkin jos tiedossasi on ihan uusi pesti tai ihan uusi ryhmä. Parijohtajuus on erityisen suositeltava tapa toimia jos tiedät, että edessäsi on kausi, jolloin jokin muu vie ajatuksesi tai aikasi. Lippukunnassa kannattaa myös miettiä, miten lasten vanhempia voisi pyytää ohjatusti yksittäisten iltojen osalta apuun. Jokainen vanhempi omaa varmasti jonkin erikoistaidon, jonka voisi tulla opettamaan laumalle tai vartiolle kun vain tämä on ajoissa tiedossa.

 

Käytännön vinkkejä konkreettiseen ajanhallintaan löytyy täältä.

 

Kuva Eveliina Kutila

***
Me haluamme, että partio on paras paikka tehdä vapaaehtoistyötä. Se tarkoittaa, että jokaisella on mukava olla ryhmässä oma itsensä, että ryhmää johdetaan hyvin ja että työmäärä on sopiva jokaisen elämäntilanteeseen nähden. Lyhyesti sanottuna se tarkoittaa, että partiossa on kaikilla kivaa. Ja se on hirveän tärkeää! Partio koostuu niistä ihmisistä, jotka vapaaehtoisesti tekevät sen eteen töitä. Eli juuri teistä. Paras vapaaehtoistyö -kysely toteutettiin ensimmäisen kerran toukokuussa 2015 ja siihen vastasi 2500 vapaaehtoistyö partiolaista järjestön kaikilta tasoilta. Tähän blogiin on kerätty kysymyskohtaiset vinkit toiminnan kehittämiseksi.

Jäikö jotain tärkeää pois? Etkö löytänyt etsimääsi? Jäikö ohueksi tai saitko paremman idean? Laita tulemaan kommenttia alle tai viestiä yhteystieto-sivun lomakkeen kautta!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *