13. Uusien ihmisten on helppo päästä mukaan ryhmäämme

Jos haluatte kehittää tätä osa-aluetta, miettikää esimerkiksi näitä:

  • Miltä tuntui koulussa tai jossain muissa ympyröissä se, kun halusit olla tosi hyvä tyyppi ja tehdä kaiken kunnolla, kun olit päässyt mukaan tekemään uusia asioita kivojen tyyppien kanssa. Kuitenkin jännitti ja mietit osaatko homman, mitä muut meikäläisestä miettii jne. Muistatko mikä silloin olisi ollut juuri ne sanat joita kaipasit itse?
  • Muista aina, että uusi tulokas ryhmään tai lippukuntaanne ei välttämättä tiedä, mitä pitäisi kysyä tai osata oppia! Viestin tulisi aina olla se, että sinä kuulut joukkoon – tervetuloa mukaan. Perehdytys ja mukaan ottaminen ei ole vain tiedonsiirtoa vaan kaiken “hiljaisen tiedon” auki puhumista.
  • Viestintä kertoo paljon uudelle tulokkaalle siitä, missä hänen tulisi olla mukana tai kuinka aidosti hänet halutaan mukaan. Harva uskaltaa lähteä tiiviin kaveriporukan tapahtumiin mukaan ellei häntä erikseen kutsuta ja lasketa kynnystä reilusti.
  • Tiiviiseen porukkaan voi olla vaikea päästä mukaan vaikka kuinka haluaisi ja yrittäisi. Siinä tarvitaan myös ryhmän huomiokykyä siitä, miten “salakieltä puhutaan” omalla porukalla joskus ihan vahingossakin ja halutaanko vanhoja hauskoja kokemuksia edes jakaa tai avata uusille tyypeille. Voitte helposti miettiä kuinka paljon esimerkiksi jo pelkkää partiosanastoa teillä on, mistä oman lippukuntanne ulkopuolinen partiolainenkaan ei ota selvää. Tehkää vaikka lista sanoista niin saatatte yllättyä. Kysykää vanhemmilta tai kavereiltä, jotka eivät ole lippukunnassanne kuinka monta sanaa listastanne he tunnistaisivat tai tietäisivät mitä ne tarkoittaa ja miten osaisitte kertoa niistä muille.

Ajatuksia siihen miten voit huomioida uuden tulokkaan (erityisesti vanhemmat ikäkaudet sekä uudet aikuiset) omassa ryhmässänne:  

    • Kerro lippukunnan taustasta
    • Kuvaa partiovuoden sisältöä
    • Kerro lippukunnan perinteistä
    • Kerro yhteisistä juhlista
    • Kerro leiritoiminnasta lippukunnassa ja piirissä
    • Kerro kämppätoiminnasta ja lippukunnan retkeilyperinteistä
    • Anna yhteystiedot sellaisille henkilöille, jotka oikeasti tavoittaa ja ovat avuksi – tehtävien kannalta tärkeitä
    • Liitä kaikkiin viestijonoihin mukaan ja esittele kaikille
    • Kutsu kokouksiin seuraamaan ja tutustumaan
    • Nimeä uudelle tyypille oma partiotutor jos mahdollista
    • Ohjaa maksamaan jäsenmaksu jos henkilö on kokonaan uusi partiossa
    • Anna Turvallisesti yhdessä –esite
    • Opasta erilaisille partio-sivustoille ja lippukunnan omiin some-kanaviin
    • olisi hyvä avoimesti puhua ennakkoasenteista
    • Kertoa, että lippukuntaa johtaa yleensä nuori johtaja
    • tärkeää antaa tilaa jokaisen oppia – omaan tahtiin niin nuorten kuin aikuisten
    • kertoa partion nousujohteisista toimintatavoista
    • partio on vapaaehtoistoimintaa ja sen tulee olla kivaa yhdessä
    • kaikkeen toimintaan kutsutaan avoimesti – voi myös kieltäytyä, mutta jos ottaa tehtäviä vastaan oletetaan, että haluaa aidosti tehdä ne.
    • joskus nuoret haluavat tehdä asioita vain keskenään

Huomioithan myös avaimet avoimuuteen laajemmassa mittakaavassa sekä vinkit monikulttuurisuuteen. Usein erilaiset harjoitteet toimivissa ikäkausiryhmissä muuttavat toimintaa myös johtajiston tasolla siitä miten ihmisiä otetaan huomioon ja vastaan muissakin toiminnoissa. Poimi täältä valmista ohjelmaa viikkotoimintaan ja retkille.

***
Me haluamme, että partio on paras paikka tehdä vapaaehtoistyötä. Se tarkoittaa, että jokaisella on mukava olla ryhmässä oma itsensä, että ryhmää johdetaan hyvin ja että työmäärä on sopiva jokaisen elämäntilanteeseen nähden. Lyhyesti sanottuna se tarkoittaa, että partiossa on kaikilla kivaa. Ja se on hirveän tärkeää! Partio koostuu niistä ihmisistä, jotka vapaaehtoisesti tekevät sen eteen töitä. Eli juuri teistä. Paras vapaaehtoistyö -kysely toteutettiin ensimmäisen kerran toukokuussa 2015 ja siihen vastasi 2500 vapaaehtoistyö partiolaista järjestön kaikilta tasoilta. Tähän blogiin on kerätty kysymyskohtaiset vinkit toiminnan kehittämiseksi.

Jäikö jotain tärkeää pois? Etkö löytänyt etsimääsi? Jäikö ohueksi tai saitko paremman idean? Laita tulemaan viestiä yhteystieto-sivun lomakkeen kautta!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *