Lippukuntien treenivinkki nro 6 – perehdyttäkää treenaajat

Treenaaja, eli partioon aikuisena liittynyt on ollut jo hetken mukana. Nyt on aika perehtyä lippukuntaan tarkemmin.

Kehotamme treenaajaa sopimaan kahvihetken lippukunnan aikuisluotsin, lippukunnanjohtajan tai muun toiminnasta perillä olevan aikuisen kanssa. Mahdollistakaa kohtaaminen sellaisen aikuisen kanssa, joka osaa kertoa toiminnasta ja voi jatkossakin huolehtia treenaajan tiedoista ja toiminnassa mukana pysymisestä.

Aikuiselle on annettu lista aiheita mitä hänen pitää selvittää lippukunnnasta.Voit lukea ne tämän viikon treenivinkistä. Varaudu keskustelemaan niistä ja kertomaan lippukuntanne toiminnasta. Mieti mikä kaikki helpottaa lippukunnassa toimimista. Kannattaa esimerkiksi kerrata avainhenkilöiden nimet ja tehtävät. Ikäkausien kuvauksia voit tarkistaa vaikka täältä.

Sinun tehtäviisi kuuluu selvittää miten aikuinen viihtyy ja mitä hän mahdollisesti haluaa tehdä jatkossa. Anna kuitenkin treenaajan hoitaa keskustelun johtaminen  ja kyseleminen. Tavoitteena on kartoittaa minkälainen homma aikuista kiinnostais. Voit kertoa millä osa-alueilla teillä erityisesti tarvittaisiin apua, mitä pestejä on auki tai millaisia toimintamuotoja voisitte vielä käynnistää.

Suosittelemme, että sovitte treenajalle ajankohdan tai ajankohtia, jolloin hän pääsee tutustumaan itseään kiinnostaviin ryhmiin. Ikäkausiin tutustuminen onnistuu helpoiten kun menee kokoukseen paikanpäälle tutustumaan ja auttelemaan. Kerro ryhmien kokoontumisajoista ja auta sopimaan vierailu. Treenaajan voi olttaa mukaan tutustujaksi, tuuraajaksi tai vaikka opettamaan jotain erityisosaamistaan – ihan omasta kiinnostuksesta ja osaamisesta riippuen.  Myös lippukuntaretki on hyvä paikka nähdä toimintaa. Johan retki ja muut oleelliset päivämäärät ovat treenajan kalenterissa?

Kirjoittajana Maya Hänninen & Suomen Partiolaisten aikuisryhmä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *