Eduskuntavaalit mukaan lippukunnan toimintaan

Eduskuntavaalien ei tarvitse olla vain äänioikeutettujen juttu. Osallisuus ja demokratia kuuluvat ihan kaikille, joten myös lasten ja nuorten kanssa voi käsitellä erilaisia aktiiviseen kansalaisuuteen liittyviä teemoja. Lippukunnassa vaalit voivat näkyä vaikka yhden tai useamman koloillan aikana, tässä muutama vinkki!

Retkiparlamentti

Retkellä valitaan osallistujista vaaleilla parlamentti, jotka retken johtajien opastuksella osallistuvat retken käytännön järjestelyihin liittyvien päätösten tekemiseen, kuten ruokalistaan tai iltanuotion lauluihin. Lopuksi keskustellaan yhdessä miltä vaalit ja päätöksenteko tuntuivat.

Eduskuntahippa

Yksi tai useampi valitaan eduskunnan puhemieheksi tai varapuhemiehiksi. Nämä yrittävät ottaa kansanedustajia (muita leikkijöitä) kiinni ja jakaa heitä valiokuntiin, jotka voivat sijaita vaikka eri puolilla pihaa. Valiokunnasta voi pelastaa kansanedustajan takaisin eduskunnan täysi-istuntoon koskettamalla olkapäätä. (vrt. Poliisi ja rosvo) Johtaja selittää eduskunnan tehtävät ja eri toimijoiden roolit.

1941298_930074947037958_1262356098_n

Eilen Pohjan Veikkojen samoajat tutustuivat puolueiden vaaliohjelmiin, äänestivät ja kävivät tiukkaa arvokeskustelua mm. mm. terrorismista, ilmastonmuutoksesta, maahanmuutosta ja eutanasiasta. Äänestyslipuke leimattiin tietenkin lippukunnan leimalla. Kuva: Raisa Lindeman.

Löydät  eduskuntavaalimateriaalin ja lisää toimintavinkkijä osoitteesta partioehdokkaat.fi

Toimintavinkit Suomen Partiolaisten yhteiskuntasuhderyhmältä.
Ensimmäinen kuva: Suomen Partiolaiset, Suurjuhla 2014. Kuvaaja Harri Halmejärvi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *