Entiset Partiolaiset aktiivisina Alavudella

Etelä-Pohjanmaalla sijaitsevalla Alavudella on sama ongelma kuin monilla muilla maaseutupaikkakunnilla: Nuoret muuttavat opintojen vuoksi pois paikkakunnalta. Seudulle palaavilla nuorilla aikuisilla on puolestaan edessään perheen perustaminen, joten heitä on vaikea saada lippukunnan toimintaan, ja toiminta hiipuu. Näin kävi Alavuden Eräveikkojen toiminnalle reilu 10 vuotta sitten.

”Lippukunnan toiminnassa oli säännöllisesti mukana vain yksi aikuinen. Kun johtoon ei löytynyt muita, kävi lippukunnan johtaminen kolmen pienen lapsen äidille liian raskaaksi ja toiminta loppui”, kertoo silloinen AEV:n lippukunnanjohtaja Ella Nurmi.

Uudestaan toiminta virisi, kun oikeat ihmiset sattuivat kohtaamaan. Muutaman miehen ideasta syntynyt ajatus levisi nelikymppisten, entisten partiolaisten keskuudessa ja noin puolen vuoden kypsyttelyn jälkeen lippukunta polkaistiin uudelleen pystyyn vuoden 2013 alussa. Toimintaa käynnistettäessä partiosta järjestettiin infotilaisuus ja myös paikallislehdessä oli asiasta juttua. Toiminnan käynnistyessä mukaan saatiin nelisenkymmentä 7 –12-vuotiasta lasta. ”Syksyllä piti markkinointia vähän toppuutellakin, jottei uusien tulijoiden määrä kasvaisi liian suureksi”, kertovat nykyään sihteerinä toimiva Ella sekä lippukunnan nykyinen lippukunnanjohtaja Maarit Kaitola. Tällä hetkellä lippukunnalla on noin 70 jäsentä ja viikoittain kokoontuu yhteensä kuusi ryhmää.

Tätä kirjoittaessa ei syksyn toimintaa ole vielä aloitettu. Tällä hetkellä kaikkien mukana olevien aikuisten työ ja elämäntilanne on sellainen, että vastuuta ryhmistä kantaa useampi, jotta viikoittaiset kokoukset saadaan pyörimään. Naisten mielestä toiminta kannattaa pitää varsin rentona, jotta aikuisten mielenkiinto säilyy. ”Aikuiset eivät saa jäädä partiossa pelkän työmyyrän rooliin, vaan heille pitää antaa mahdollisuus hullutella ja nauttia harrastuksesta. Liian tiukat ohjeet ja säännöt eivät sovi ainakaan meidän porukalle. Esimerkiksi partio-ohjelmaa sovellamme omiin toimintatapoihimme sopivaksi.”

Erityisesti väki on innostunut retkeilemään lippukunnan omistamassa saaressa. Ensimmäiset yöretket sinne tehtiin jo parin kuukauden kuluttua toiminnan käynnistämisestä, ja huhtikuun alussa yli puolet lippukunnan jäsenistä vietti saaressa pääsiäisleiriä ja yöpyi talviteltassa.

Maarit toivoo uusia aikuisia mukaan partiotoimintaan. Vain siten toimintaa on mahdollista laajentaa ja pitää käynnissä myös tulevaisuudessa. Tällä hetkellä sekä aikuisilla että lapsilla riittää kuitenkin intoa, joten AEV:n toiminta näyttää turvatulta ainakin lähitulevaisuudessa.

Kirjoittajana Katariina Mäkiniemi. Juttu on julkaistu alunperin Pohjanmaan partiolaisten piirilehdessä Pohjan Puhurissa (4/14). Piirilehden juttu on jaettu blogiin kahtia ja edellinen osa ”Uudet aikuiset Iinkiertäjien apuna” löytyy täältä.

Kuva: Suomen Partiolaiset.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *