2014 kuulumme maailmalle!

Sen lisäksi, että ensi vuonna otamme kaikki kaverin mukaan partioon, on meillä tuttuun tapaan myös ohjelmapainotus. Vuoden 2014 ohjelmapainotus on Kuulun maailmalle! Vuosi on siis omistettu kansainvälisyydelle ja vaikuttamiselle.

WP_20131030_009
Tässä kuvassa sidotaan juuri yli 40 maan huiveja yhteen lokakuisessa The Academy -partiokoulutuksessa.

Kuulun maailmalle -sivustolta löytyvät sekä ikäkausikohtaiset toimintavinkit ja teemaan sopivat aktiviteetit että monet kansainväliseen partioon ja vaikuttamiseen liittyvät linkit. Näitä kannattaa käyttää hyväksi sekä kokouksissa että johtajiston kesken.

Myös vaeltajien ulkomaanprojekti on hyvä startata ensi vuoden aikana! Piirin viestintäkanavia kannattaa seurata tarkasti, sillä tukea ja tapaamisia on tulossa. Kansainväliseen partiohumuun voi ottaa ensiaskeleen tykkäämällä kansainvälinen partio -facebook-sivusta.

2014 syksyllä käydään myöseurakuntavaalit. Seurakunta on useimmille lippukunnille tärkeä yhteistyökumppani, taustayhteisö ja tukija, ja vaaleissa vaikuttaminen onkin tärkeä paikka vaikuttaa, sen lisäksi, että se on hauskaa ja hyvä tapa treenata demokratian toteutumista. Omaa partioehdokasta oman seurakunnan seurakuntaneuvostoon voi siis jo ruveta hauduttelemaan.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *