Partiopolkuni: ”E=mc toiseen, ja tuolle energialle oli pakko löytää ulospääsykanava”

Tämän kirjoituksen on kirjoittanut Helsingin Eräkaverien uusi lippukunnanjohtaja Mira, joka on ollut partiossa vajaan vuoden.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Siitä on nyt alle vuosi. Oli varhainen kevätpäivä, juuri sellainen joka pistää valtavat määrät energiaa virtaamaan sisälläsi, sellaiset määrät, että on aivan pakko päästä sitä käyttämään johonkin ja ajatus herää mielessäsi ”nyt on pakko löytää kanava tälle kaikelle ylimääräiselle energialle, nyt on pakko liittyä partioon!”

Ja partiosta sitten tosiaan löysin sen kanavan purkaa tuota ylimääräistä energiaryöppyäni, jonka kevätaurinko oli aikaansaanut!

En aluksi tiennyt käytännöllisesti katsoen yhtään mitään partiosta, tiesin vain että se oli jonkinlaista nuorisotoimintaa jonka pääpaino oli retkeilyllä, ja erilaisten taitojen kehittämisellä. En kuitenkaan tiennyt olisiko siellä tällaiselle jo 23 vuotta täyttäneelle ”vanhukselle” mitään asiaa.

Itselleni ominaisella tavalla päätin, jonkin aikaa partion nettisivuilla surffailtuani, marssia suoraan tapahtumien keskipisteeseen, eli partioasemalle. Varmasti pöllähtäneen näköisenä siinä hetken ehdin seistä aseman eteisaulassa kun minut ystävällisesti ohjattiin yläkerran puolelle ja siitä kaikki sitten alkoi!

”Tule näyttämään naamaas ensi viikon kokoukseen, niin katsotaan mitä hommia sulle löytyy”, oli maili, jonka Helsingin Eräkavereiden lpkj minulle rentoon tyyliinsä heitti.

Pääsin heti oikeaan tunnelmaan kun astuin sisälle Hekan koloon, tuohon puoliksi maan alla sijaitsevaan kerhotilaan. Seinillä roikkui kaikenlaista esinettä ja merkkiä, ja ymmärsin hyvin niissä piilevän romantiikkaa ja muistoja. Muistoja joistakin näille partiolaisille arvokkaista tapahtumista, kuten esimerkiksi että pari sisukasta tyyppiä olisivat rahdanneet tuon huoneen arvopaikalla lojuvan sohvan käsipelillä jostain vanhan maalaistalon vinttikerroksesta koko matkan metsän halki, yli suon ja vieläpä uittaneet sen järvenkin yli. Se ainakin selittäisi suuret repeämät sohvan tyynyjen päällisessä sekä tummat läikät selkänojassa. Mistä minä tällaisia juttuja tietäisin? Mutta noista asioista päätin nyt päästä osalliseksi, joten otin innolla vastaan kaikki tarjotut tilaisuudet, ja kalenterini ehti illan aikana täyttyä kaikenmoisilla tapahtumilla, sillä halusin osallistua jokaiseen tempaukseen ja retkeen, varainkeruuseen ja vaellukseen, mitä ikinä tällä ryhmällä vain oli suunnitelmissaan toteuttaa.

Viimeistäänkin kun keskustelun aiheeksi sitten nousi pienen kävelylenkin järjestäminen, pienen 50 km:n kävelyn, niin tiesin että tämä olisi se minun porukkani! Tänne minä halusin kuulua!
”Muistatteko kun Finnjamboreella skabattiin niin että tarpojavartio eksyi kuin sudarilauma!” Leppoisaa, ajattelin ja harmittelin kun en osannut liittyä keskustelun kulkuun millään tavoin. Mikä se Finnjamboree oikein on? Skabata? Tarpojavartio, sudari? Kuinka voisin osallistua keskusteluun, jossa yli puolet sanoistakin olivat minulle vieraita, kuin olisi vierasta kieltä kuunnellut!

Mitään ei ole koskaan liian myöhäistä oppia, eikä oppimisjärjestys koskaan ole aivan selkeä. Toimin vetäjänä rastilla, jossa tarkoituksena oli valmistaa ”lettuja trangialla”, enkä itse tiennyt mikä on trangia! No, opin sen sitten rastilla käyviltä lapsilta! Tämä, ja kaikki muu, on saanut minut vakuuttumaan, ettei partioon liittyvän tarvitse muuta omata kuin suuret määrät ennakkoluulottomuutta, avoimuutta, rehtiyttä, reippautta sekä halua oppia uutta ja auttaa muita! Kun nämä eväät omaat, huomaat tulleesi kaltaistesi seuraan ja partio on sinulle silloin pelkkää tanssia!

Mahtavan hyviä persoonia koko partio täynnä. Juttu ja vitsit luistaa, vaikka vettä tulisi kaatamalla ja vaikka yösuunnistuksella oltaisiin vietetty neljä tuntia eksyksissä! Uskomattoman ihanaa huomata kuinka lapset nauttivat saadessaan oppia uusia tapoja pystyttää laavu, vuolla puukolla kiehisiä nuotionsytyttämiseen, kärrätä kaivolta saunaan pesuvettä ja revetä nauramaan kun kova vauhti koituukin kohtalokkaaksi ja kärry lentää ympäri heittäen kaiken veden oikeana koskena polulle. Eli juuri sellaisia ilon aiheita, jotka laittavat ajattelemaan sitä turhan valituksen määrää, mikä maailman täyttää kun ei nyt jokin ole ihan sääntöjen mukaisesti mennytkään!

Partiopolkuni on nyt kestänyt vasta alle vuoden ja silti tuntuu kuin maapallo olisi kiepsahtanut auringon ympäri ainakin neljä kertaa sen jälkeen kun ”asemalle” marssin!
Tässä sitä nyt sitten vain äkkiä huomaa lopulta olevansa lippukunnanjohtaja, osittain siksi että rakastaa tätä toimintaa, osittain velvollisuudentunteesta näitä lippukuntamme uskomattoman ihania ihmisiä kohtaan, joista tiedän että näihin kavereihin voin aina luottaa tuli eteen sitten kuinka suuri ongelma tahansa. Osaksi siksi, että haluaa ennakkoluulottomasti ottaa vastaan haasteita, oppia aina vain lisää uutta, kantamaan vastuuta, nauttimaan elämästä!

Aikuisina partion aloittaville haluan antaa muutaman neuvon:

  • Ole ennakkoluuloton
  • Ole rohkeasti oma itsesi, uskalla sanoa ettet osaa
  • Partiossa on tilaa kaikille, eikä sinun tarvitse tehdä/sitoutua asioihin joita et halua tehdä
  • Jokaiselle löytyy mielekästä tekemistä, voit toimia ryhmänvetäjänä, ryhmänvetäjän apulaisena, tehdä sekahommia, kyyditsijänä, retkenjohtajana, kokkina, sihteerinä, vaellella porukalla…
  • Omaa halu oppia uutta, uuden oppiminen ei partiossa koskaan lopu ja tuon oppiaineen sisältö on todella laaja ja monipuolinen!
  • Ja lopuksi: on vaikea selittää partion hienoutta, se on koettava itse!

Ikuisesti mieleen jääneitä lausahduksia eri tahoilta:

  • Ei paljon rohkaisevampaa voi enää olla: ”Te uudet tuotte tähän lpk:aan uutta näkökulmaa, lpk:mme on nyt vähän kuin Amerikka, kuin kansojen sulatusuuni”.
  • Pisti melkein kyyneleet silmiin kun eräällä bussimatkalla tarpojat keksivät minulle nimikkolaulun: ”ja Mii kaatuu”, vaikka sisältöä ei voi kukaan Sarasteella käymätön ymmärtääkään.
  • Seikkailijaherrasmies minulle, kun oli auttanut minua pojon (= puolijoukkueteltta, partioslangiin vielä perehtymättömille:) pystytyksessä: ”huikkaa vaan mua taas heti kun tarttet apua, olen seuraavaks vähän varattu kun mut on kutsuttu VIP vieraaks Hesien telttaan, mut sen jälkeen oon taas vapaa”.
  • Ulkoilmajoulujuhlassa, kun sää oli mitä oli: ”Sinne se tämäkin juhla muiden juhlien joukkoon olis sekottunu, mutta nyt muistetaan että niin, sehän oli se vuoden 2012 joulujuhla kun lumisade viisti 180 asteen kulmassa mereltä suoraan päin kasvoja!”
  • ET-kurssilla: ”Tänään ei jaetakaan palkintoa nopeimmalle yösuunnistuksesta selvinneelle, vaan sisukkaimmalle parille, joka vietti matkassa neljä tuntia!”

Ja kiitoksia jos tässä rupeaisin jakelemaan, niin muodostuisi ainakin kahdensadan nimen kattava lista, joten teille kaikille, jotka olen partiopolullani saanut oppia tuntemaan näin yhteisesti: KIITOS!

Miranda ”Mira” (joskus kuulee myös muunnelman Mii:) Tirri
Helsingin Eräkaverit (Heka)

Yksi vastaus artikkeliin ”Partiopolkuni: ”E=mc toiseen, ja tuolle energialle oli pakko löytää ulospääsykanava”

  1. miidau

    Olen kanssasi samaa mieltä, olen erityislapsena ollut partiossa ja ihan hyvin pärjäsin. Partiossa saa myös hyviä ystäviä, mukava harrastus!

    Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *