30 painallusta, 2 puhallusta

Kaikkien elvytyskoulutusten aluksi sanotaan, että tärkeintä on estää elvytystilanne. Että potilaasta pitää tunnistaa kriittiset merkit ja hoitaa ne, ennen kuin tila romahtaa. Jos elvytykseen kuitenkin ajaudutaan, sen on oltava tehokasta, eikä sen aloittamista saa viivytellä.

Lippukuntia voi hoitaa ja tarkkailla aika samalla tavalla. Kriittisiä merkkejä on esimerkiksi joidenkin ikäkausien totaalinen puuttuminen. Jos tänä vuonna ei ole tarpojia, viiden vuoden päästä ei ole johtajia. Jos tilinpäätöstä ei hoideta nyt, rahaa ei ole vuoden tai kahden päästä. Jos ei ole yhteishenkeä, ei ole kohta jäseniäkään.

Jos näitä merkkejä ei huomata ajoissa, lippukunta voi romahtaa, ja sitten soitellaankin elvytyskelloja. Monen lippukunnan toiminta hyytyy, kun johtajisto alkaa ensin jostain syystä vähetä, sitten ei jakseta rekrytoida uusia aikuisia, sitten nekään eivät enää jaksa, jotka ovat pari vuotta tehneet kaiken.

Lopulta ei ehkä ole mitään, tai on yksi-kaksi kituvaa ryhmää ja yksi hermoromahduksen tai välinpitämättömyyden aallossa kiikkuva, velvollisuudentuntoinen johtaja.

Sitten alkaa elvytys. Elvyttämässä on usein joku lippukunnan johtaja, uusi tai vanha, ja alueohjaaja. Tällainen elvytysprojekti on meneillään Itä-Vantaallakin kahdessa kaupunginosassa.

Toisessa kaksi lippukuntaa on niin hiipuneita, että toinen todennäköisesti lopetetaan kokonaan. Toisesta tehdään sekalippukunta, ja lopetetun lpk:n jäsenet siirtyvät tähän ”puoliuuteen”. Näin säästytään yhdeltä jokavuotiselta hallintourakalta ja olemassa olevat voimat saadaan yhdistettyä. Täällä tarvitaan lisää aikuisia ja lapsia, joten yhdessä on mietitty, millainen markkinointi olisi tehokasta ja tarpeellista. Ainakin alueen joulupolulle mennään esittäytymään. Lisäksi lippukunnat kaipaavat koulutusta, joten alueohjaaja on kirjoittanut reseptin tarvittavista kursseista.

Toisen lippukunnan ongelma on yhtä lailla lasten ja aikuisten vähyys sekä totaaliväsymys. Se näkyy innottomuutena ja jopa toivottomuutena. Ei tästä tule mitään, ei tällä alueella voi olla partiota. Sielläkin panostettiin näkyvyyteen. Pyydettiin vanhoja partiokamuja mukaan toimintaan. Ensimmäinen arpa ei ollut lottovoitto, mutta keväällä yritetään uudestaan.

Tämä saa alueohjaajan liikuttumaan. Se, että näissä potilaissa on omaa halua parantua. Että pienin askelin mennään eteenpäin. Että itse asiassa meillä kaikilla on ihan sama tavoite. Kohta näissä lippukunnissa veri virtaa sopivalla paineella ja henki kulkee. Ne on elonmerkkejä ne.

Meillä on kohta tosi hyvää partiota, ja sitä on Vantaalla kahden tai kolmen lisälippukunnan verran.

Halkean onnesta!

Leea

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *